30.6.06

Hullua, hullua

Oltiin just kattoos saksan peli yhdessä baarissa, hullua. Koko kaupunki on nyt ihan sekasin. Paloautot ja poliisiautotkin on vaan sireenit ja valot päällä kaduilla ja kaikki autot tööttäilee. Ihmiset laulaa, huutaa ja soittaa pillejä. Pikkasen alko pelottaa jos saksa oikeesti voittaa mestaruuden, mitä sitten tapatuu...

Finaaliin ollaan nyt menossa. Se on selkeetä.

26.6.06

Erilainen Jussi

Juhannusviikonloppu meni uintikilpailuissa. Kisat oli Dresdenissä, jossa oli Saksan masters mestaruuskilpailut. Ne uitiin pitkällä radalla, joten ei paljon hyviatä ajoita voi puhua. Mulla oli aika tiukka ohjelma siä. Melkein joka jaksossa laji ja sit viestit päälle. Kisallisesti reissu ei ihan putkeen menny. Ajat jäi jonkin verran siitä mitä aikatavotteita olin itelle laittanu. Mut muuten matka oli onnistunu. Käytiin kattoon nähtävyyksiä sillon kun ei kisoja ollu. Oltiin Outin kanssa viime vuonna ennen joulua käyty Dresdenissä ja todettu se sillon jo hienoks kaupungiks, mut kesäinen kaupuki on aina parempi.

Kisoissa oli aika mukava fiilis. Masters kisoissa ei kauheesti kiristellä hampaita, mut silti kaikki yrittää parhaansa. Vanhin osallistuja oli 98 vuotias. Syntyny siis 1908, huh huh. Se oli kyl aika koomista et ne monet vanhat mummot ja pappat ui kokopuvuilla. Mun omat kokopitkät uimasut jäi suomeen joten vaikutin varmaan aika amatööriltä. Hauska yksityiskohta oli et niitten nimien edessä oli myös tittelit, esim. tohtori tai professori tohtori. Kysyin et minkä takia uintikilpailuissa pitää kans tittelit olla, niin mulle vastattiin et se kuuluu kiinteenä siihen nimeen, huh huh.

Sunnuntai-iltan sit takas Hampuriin. Pysähdyttiin matkalla syömään ja pysähdyspaikka oli peltojen ymäröimä. Ei siinä mitään, mut kun mulla oli keltanen "survivor" paita päällä niin eiköhän kaikki rypsikuoriaiset luuullu mua rypsipelloks ja hyökänny kimppuun. Paita oli noin 20 sekunnin autosta nousun jälkeen täynnä niitä hyönteisiä. Oli sit pakkko ottaa paita pois.

Nää oli mun viimeset kisat täälä Saksan maalla. Nyt on innostus syttyny noihin mastrers kilpailuihin ja ajattelin et suomessa sit täytyy jatkaa harrastusta.

22.6.06

Köpis

Aika sen kun vaan juoksee, eikä perässä pysy. Tää taitaa olla mulla joka kertane valituksen aihe, mut kun ei sille vaan voi mitään. Täs päivitän vielä blogin ennenkun huomen aamulla (torstai) lähen Dresdeniin uintikilpailuihin. Sielä vierähtää mukavasti juhannus. On sit melko isot kisat. Täs on linkki kisojen sivuille. Sieltä varmaan pystyy seuraan kisojen tuloksia. Lähtölistat ainakin löytyy jo.
http://www.masters-2006.de/masters/wk_sw.html
Mä oon ilmottanu ittelleni hiukka liian kovat ajat. En taida ihan niihin yltää. Noi on siis Saksan masters merstaruuskilpailut. Oikein aikarajat ja kaikkee. Ei ihan neljää päivää jaksais siä olla, mut minkäs teet...

Jep, meidän "Euroopan pääkaupungit" sarja sai uuden tulokkaan viime viikonloppuna, kun lähettiin ajaan Kööppenhaminaan. Outi, minä ja Henna (suomalainen vaihtari) noustiin perjantaina kattoluukullisen Golfini kyytiin, PMMP:n "Matka laulu" soimaan ja nasta lautaan. Nopeesti matka taittui ja jo neljän tunnin jälkeen, ilman pysähdyksiä, kolkuteltiin Köpiksen portteja.

Köpis oli todella positiivinen ylläri. Tekemistä riitti ja kolme päivää tuntu liian lyhyeltä ajalta. Viikonlopun anti: lauantaina festarit, paluumatkalla Legolandia, euroopan suurin ostoskatualue, pieni merenneito-patsas, jonkun kirkon torni, pussikaljaa kanaalin rannalla, Nyhavin terassit, Christiania ja tutustminen suomalaiseen kesätyöntekijään, joka kuskas meitä autollaan ympäri Köpistä ja hommas festarille halvat liput.

Noista festareista onkin sit kirjotettava oma kappaleensa. Perjantaina kuultiin et lauantina olis festarit, jossa pääesiintyjinä soittaa Black Eyed Peas ja Pet Shop Boys. Meidän uus tuttavuus suomalainen kesätyöntekijä oli saanu pari ilmasta lippua sinne, joten meidän et tarvinnu kun ostaa pari lippua lisää. Oli kyl ehdottomasti sen arvonen. Nyt on sit kesän festarikausi avattu.

Legolandia. Voiko 10-vuotias pikkupoika muuta toivoo. Mä oon ehkä fyysisesti ohittanu jo ton iän, mut henkisellä tasolla en olis ihan varma. Sen verran innokkaasti menin paikasta toiseen siä. Legot oli siis mun suosikki lelu pienenä ja niiden kanssa tuli vietettyä tunti jos toinenkin. Ihan älyttömiä rakennelmia mitä ne oli tehny siä. Osa rakennelmistä sisälsi yli 2 miljoonaa legopalaa. Mun legoilla ei ihan siihen olis päässy.

Tää viikkon on menny jalkapallon ja koulun merkeissä. Palloo on tullu katottua, ehkä liikaakin. Tänään mulla oli saksan kielikoe. Vaikea. Ehkä liian. No mää luulen et kyl se läpi mennee... Meillä on nyt majotettuna MM-kisojen ajan kaks ruotsalaista. Se toinen, Erik, oli vaihtarina täälä viimesyksynä ja se tuli kaverinsa kanssa tänne kattelee pelejä. Ne kyseli yösijaa ja nyt ne sit on meillä. Mut se on hyvä, kun ne tekee kotitöitä täälä, tiskaa, siivoo, käy kaupassa ja laittaa ruokaa. Ne lähtee sit takas kotiin kun Ruotsi tippuu kisoista.

Meidän jalkapallo veto lähenee loppuaan. Kärjen tuntumassa ollaan, jaetulla toisella sijalla. Nyt täytyy ottaa loppukiri. Mut kyl se multa onnistuu, oonhan aina ollu uinnissakin sellanen Diesel.

Loppuun pari kuvaa...

Jalkapalloo kattomassa läheisessä baarissa. Medän porukka koostu suomalaisista ja norjalaisista. Tunnistaako kuka on mistäkin?

Köpiksen katuja mittailemassa. Missä on mitäkin, mihin mennäään seuraavaksi ja missä nyt ollaan. Outin ja Hennan lisäksi vahvuudessa on Calsburgin kesätyöntekijä Johannes.

Köpiksestä myös. En nyt kirveelläkään saa ton kirkon nimee päähän mut magee se oli. Kuulin just et sinne torniin kiipeeminen oli omalla vastuulla. No enpä yhtäään ihmettekkään noilla kaiteilla.

Legolandia, joka sijaitsee Billundissa. Hauska nimi... Kyllä, sielä kuvassa on myös tuttuja, minä ja Henna keskellä porttia. Huomaa myös et ukot, jotka on portin päällä, ne on tehty normaaleista pienistä legopalikosta.

Eurooppa Tour, Full Story

Tää on ollu jo kolmisen kuukautta mielessä et pitäis kirjottaa meidän matkastamme maaliskuussa Euroopan halki. Nyt koska yö on jo pitkällä päätin tarttua tuumasta toimeen ja laittaa jotain ylös. Koska matkakertomukset on yleensä tuskasta ja tylsää luettavaa ajattelin pitää tämän lyhyenä ja ytimekkäänä. Siispä, jokaisesta kaupungista yksi kuva, pari lausetta ja se on siinä. Sit jos herää kysymyksiä tai mielenkiinto laita kommennttia...

Köln (24.-28.2.)
Karnevaalit. Hullua. Ei tätä ollu uskoa todeks. Kaikki oli pukeutunu johonkin karnevaaliasuun ja baarit aukes kahelta päivällä ja oli samantien täynnä juhlijoita. Viikon kestää ja kaupunki on sekasin koko ajan. Se viikko on lomaviikko kaikista työpaikosta. Outin kaveri Julia majotti meidät noi neljäpäivää. Julia on kuvassa mun edessä.

Pikku kylä(Hollanti, 25.2.)
Me tehtiin päiväretki Hollantiin. Nimee en muista mikä kylä se oli mut muutaman tunnin ajomatkan päässä Kölnistä. Osa meidän kuvista on vieläkin Julian koneella joten tähän tulee kuva myöhemmin.

Burgberg (Schwarzwald, 28.2.-3.3.)
Schwarzwaldissa oltiin Julian isän hoivissa majottuneena. Lunta tuli tuutin täydeltä. Autolla ei oikein päässy liikkuun mihikään, joten vietettiin päivät sisällä tai ulkoillen. Mukava rauhottuminen ja palutuminen Kölnin jäkeen. Kohokohdat oli kun Julian isä soitti meille iltasin pianoa ja maisteltiin punkkua takkatulen ääressä.

Venetsia (3.-4.3.)
Tää on just mitä sieltä löytyy. Makeita maisemia ja turisteja kameroineen. On se kyllä maineensa veronen. Oltiin siä yhteensä neljä tuntia ja saatiin pintaraapasu Venetsiasta. Italia ei ole autoilijan paratiisi.

Ljubljana (4.-7.3.)
Ehkä matkamme parhaista kaupungeista. Lumi seuras meitä sitämukaa kun ajettiin. Ljubljanassa tuli ekana yönä lunta oikein kunnnolla ja puuthan siä sit katkeili lumen painosta autojen päällä.

Budapest (7.-10.3.)
Budapest parhaimmillaan, yöllä. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja rakennukset on valaistu ja pimeellä ei nää kuinka likasia ja ränsistyneitä ne on. Budan yöt majotuttiin Samulin luona.

Wien (10.-15.3.)
Mikko ja minä. Wien on kaunis kaupunki ja vanhoja rakennuksia on paljon. Päällimmäisenä mieleen painu linnat ja puutarhat. Mari ja Mikko tarjos meille yösijan.

Bratislava (13.3.)
Kaikki mitä sielä on nähtävää, UFO:n näkönen silta ja linna. Vanha keskustakin on mukava, mut niitä löytyy monista muistakin Euroopan kaungeista. Neuvostolähiöt reunusti keskustaa. Meille sattu varmaan talven kylmin päivä kun oltiin siä.

Auschwitz (15.3.)
Toivottavasti historia opettaa, ettei samoja virheitä toiseta uudestaan. Ajan kuluessa ja kuvia kattoessa jälkifiilis keskitysleiristä on vaan pahentunu. Täs kaksinkertasta sähköaitaa...

Praha (15.-20.3)
Auschwitz ja Praha nähtiin Marin ja Mikon kanssa. Täs ollaan Parhan kuuluisimmalla nähtävyydellä Karlen sillalla. Kaupungista mieleen painu turistit. Uudelleen paluu prahaan 12 vuden jälkeen muutti huomattavasti käsiyksiä. Harmi et edelliskerralla oli niin pieni et kaikki mikä kiinnosti oli kokisen ostaminen. Prahasta suunnattiin matka kotiin Hampuriin Mari ja Mikko mukana.

Kuvien valitseminen tuotti suurta tuskaa. On tosi vaikeeta tiivistää monta päivää uudessa paikassa lyhyeen tekstiin ja yhteen kuvaan. Kuvia tuli otettua sallittua enemmän ja niissä oli vielä monta hyvää kuvaa, joten valita oli vaikee... Huh vihdoikin tää kirjotus on takana. Ei siihen sit menny kun kolme kuukautta ja kaks päivää. Jos näistä pitäis valita yks paikka ylitse muiden niin todennäkösesti se olis Ljubljana Sloveniassa. Perusteluina sanottakoon et se yllätti. Toistamiseen.

13.6.06

Tuskaa

Siis huh huh. Mä oon ihan rikki. Tää kuumuus on ihan tuskasta. Tänään ja eilen on ollu yli 30 astetta ja ei pilven pilvee. Joo, joo, ei sais valittaa kun kerrankin on lämmin, mt hei, jotain rajaa. Ei tarvi kun asemalle kävellä ja hiki jo virtaa. Ainut paikka missä on viileetä on metrotunnelit. Taidankin mennä sinne notkuu. Mut tullaan varmaan heittään pois sieltä asiattomasta oleilusta. Ei tätä kauvaa pitäis jatkuu, onneks. Huomenna pitäis ollaa jo vähän mukavampi ilma.

Mul oli tänään ylimääränen luento. Tuli ihan opiskelija tunne kun kävi kahtena päivänä peräkkäin koululla. No toikin virhe korjaantuu, eikä tuu toistuu vähään aikaan. Tänää mennään treenejen jälkeen kattoon Brasilia-Kroatia matsia jonnekin kuppilaan, kun meillä ei näy se kanava miltä se tulee. Harmi, joutuu menee baariin...

12.6.06

Uintikisat

Jees eli mulla oli taas uintikilpailut. Tällä kertaa kisailtiin pitkällä radalla Hampurin mestaruuksista ihan avoimessa sarjassa, ei siis missään mastersseissa. Ei ne kisat ihan putkeen menny, mut en ollu viikkoon treenannu lomien takia, joten tulokset oli ihan odotettavia.
  • 200 su 2:30,81 (sijoitus 9.)
  • 100 pu 1:06,61 (14.)
  • 100 vu (viesti) 1:01,15 (5.)
  • 50 su 30,58 (7.)
  • 100 su 1:06,11 (4.)
  • 100 vu (viesti) 1:03,09 (5.)

Noi viestin ajat on aika huolestuttavia, mut se selittyy sillä et ne oli heti edellisten lajien perään. Palautumisaikaa jotain 5 min. Aivan liian vähän tälläselle lopettaneelle kuntouimarille.

Täs on linkki kisojen sivuille mistä näätte tulokset.
http://www.sgshamburg.de/sport/Veranstaltungen/hh2006.htm
Sieltä missä lukee "Abschnitt" ja joku numero pääsee kattoon niitä. Numero on aina jakson numero.

Eilen illalla Peder ja Timo2 tuli meille ja pidettiin MM-kisastudio. Katottiin Meksiko-Iran ja sit Angola-Prtugali. Me ollaan lyöty pieni veto noista alkusarjan peleistä, jotta katsomisesta tulis jännempää. Olin laittanu Angola-Portugal pelin tasapeliks joten pikkasen jännitin et tuleeko se niiden maali siinä lopussa. Ja eihän sitä tullu. 0-1 se sit päätty.

Oon täs nyt vapaa-ajalla ennen seuraavaa luentoa tulostellu matkaohjeita Kööppenhaminaan. Lähetään ens perjantaina viikonloppu reissulle Tanskan maalle. Sit suunnitelmissa olis vielä vierailla Amsterdamissa, mut se tapahtuu vasta heinäkuun alussa.

Mitähän herkkuja keittiön tädeillä on tänään tarjolla...

11.6.06

Viimeiset vieraat ja oma loma

Mistäs sitä taas alottais hirveesti on tapahtunu. Lähetään siitä mitä on tapahtunu sen jälkeen kun viimeks tänne kirjotin. Tosiaan 30.5 tiistaina käytiin kattomassa tossa meidän viereisessä teatterissa musikaali Dirty Dancing. Se on kultti maineeseen noussu leffa täälä saksassa ja sen elokuvan biisejä soitetaan lähes joka ilta baareissa. Mut oli ihan jees musikaali. Eikä loppupeleissä ollu ees kauheen kallis.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna saapui Hampuriin mun armeija kaveri Eero vaimonsa Ilonan kanssa. Nopeeta kulu neljä päivää, kaupoissa kierrellen "nähtävyyksiä" katsellen, syöden ja nukkuen hyvin. Tuli otettua myös paljon hyviä notkumis kuvia...

Onko nyt varmasti maali pidetty huolelliseti?

Kaytiin yhtenä iltana pelailemassa korttia Stadtparkissa. Se on Hampurin suurin puisto. Oli kyl aika makee ja sit sielä on vielä sellanen uimaranta, jonne kyl maksaa pari euroo sisään.

Käytiin myös notkumassa Reeperbahnin iltahulinassa.

Maanati iltana saatettiin vieraat lentoklentälle ja itse alettiin pakkaan meidän itäsen saksan lomareissua varten. Oiken paljon kiitoksia Ilonalle ja Eerolle vierailusta. He olivatkin sitten viimeiset vieraat kuukauteen.

Oltiin suunniteltu kolmen päivän loma autolla. Paljon piti nähdä ja paljon myös nähtiin. Tällä kertaa tuli vietettyä aikaa enemmän luonnon keskellä ja pikku kaupungeissa. Tarkemman matkakertomuksen voi tutkailla Outin blogista. Nopeesti vielä kertaan et käytiin Annabergissä, Chemnizissä, Luttherstad-Wittenbergissä ja Warenissa. Muutama kuva matkalta.

Annabergin vanhalta muurilta. Toi kylä on kyl mun mielestä yks saksan mukavimmista.

Tähän kirkon oveen Lutther naulas sen 95 teesiä. Tää kohde tuli ihan lonkalta meidän matkaan kun motorilta huomattiin et tossahan toi kaupunki jossa se kirkko on. Ei yhtään pahempi juttu.

Vuokrattiin pyörät ja ajeltiin ympäriinsä Warenin luonnon puistoa. Pikkasen se oli hauskaa pitkästä aikaa polkee pyörää...

Vähnkö oli siisti polkee pellon reunaa pyörillä, tuli niin Suomi fiilis.

Tänä viikonloppuna mulla oli/on uintikilpailut Hampurissa. Ne on Hampurin mestaruus uinnit. Vielä on yks jakso jäljellä. Ei oo kyl kauheen hyvin menny. 100 perhosta on ollu mun paras matka, mut hei sitä saa mitä tilaa...

Eilen illlalla käytiin sit kattoos Da Vincin koodi. Eihän se nyt sit vetäny kirjalle vertoja, mut ihna ok leffakin oli. Pikkasen oli outoo kattoo kun kokoajan tiesi vähän enemmän kun siinä leffassa kerrottiin ja sit kun ne oli muuttanu jotain pikku kohtia.

No mut uintikisat kutsuu...